top of page
Search
  • Writer's pictureKati Vasell

Sinkkuäitiyden monet sävyt

”Who takes care of you?”

”I do.”



Julkaistu ensimmäisen kerran 11.11.2022. Mä olen nyt ollut sinkkuna muutaman kuukauden vajaa kolme vuotta. Tänä aikana on kyllä kaikki tunteiden kirjot ja elämän värit, huiput, mutkat, ala- ja ylämäet tulleet tutuiksi. 


Olen itkenyt sikiöasennossa olohuoneen matolla ja koittanut tottua siihen, että lapset ovat välillä poissa. Lapsilla on lapsuus, jossa on aina ikävä toista vanhempaa. Olen syyllistänyt itseäni, tuominnut ja kyynelehtinyt.


Olen kokenut äärimmäisiä onnen hetkiä keskellä tavallista arkea. Olen kasvanut äidin roolissa koko ajan enemmän ja ymmärtänyt, että pärjäämme omana tiiminämme ja olemme kaikki sopeutuneet. Nauramme, halaamme ja rakastamme valtavasti. 


Olen juhlinut, ilakoinut ja nauttinut elämästä sinkun tavoin, ja jättänyt äidin roolin sivuun lapsivapaina hetkinä. Olen seikkaillut, hymyillyt ja avartanut maailmaani. 

Olen myös rakastunut. Olen kokenut ohikiitävän hetken jotain sellaista, mistä en olisi koskaan halunnut luopua. Olen kulkenut onnellinen virne naamalla pää täynnä vaaleanpunaista hattaraa. Olen kuitenkin myös särkenyt sydämeni, itkenyt ja pettynyt. 

Olen noussut, olen vahvistunut, olen käynyt terapiassa. Olen levännyt burnoutin pakottamana ja tutustunut itseeni. 


Sinkkuäitiyden monet sävyt. Se olisi uuden puheenvuoroni nimi. Minä olen aina saanut apua. Minulla on ihanat läheiset, ystävät ja perhe. En ole jäänyt yksin. Minua on kannustettu ja tuettu, on puolitettu murheet ja kaksinkertaistettu ilot. Siksi haluan jakaa omasta. 


Minä voin nyt hyvin. Koen, että minulla on voimaa auttaa. Haluan kertoa muillekin sinkkuäideille, että vaikka välillä on paskaa, elämä kantaa -ja näyttää jopa välillä huippunsa. Haluan antaa vertaistuellista voimaa. Onnellisena tuntuu hyvältä. Ja se on lopulta kaikkein tärkeintä. 

Olla onnellinen. Riittää itselle. Myös sinkkuna. 


Sinkkuuden harmaa puoli

Tänään julki tulleessa Ilta-Lehden sinkkuäitiyteen keskittyvässä artikkelissa pääosassa on sinkkuuden huippuhetket (juttu maksumuurin takana). Haastattelu oli erittäin mukava, ja juttelin toimittajat kanssa sinkkuudesta, deittailusta ja seksuaalisuudesta pitkän tovin. Artikkelin näkökulmaksi valikoitui iloinen ja rohkea. Allekirjoitan sekä tunnistan itseni jutusta hyvin.


Artikkelista jäi kuitenkin pois se sinkkuuden (tai sinkkuäitiyden, en mä tiiä, onko niissä isoja eroja), harmaa puoli, eli jotain jouduttiin myös karsimaan. Ajattelinkin tässä blogikirjoituksessa jutun vastapainoksi avata myös sitä sinkkuäitiyden ja deittailun toista puolta, eli myös niitä yksinäisyyden tunteita ja ei-niin-pirskahtelevia, hankalia asioita.


Artikkeli julkaistiin myös Ilta-Lehdessä Naistenpäivänä 8.3.2023


  1. En halua nähdä enää

Deittailun hankalin asia on minusta ehdottomasti se, kun tunnistaa treffeillä tilanteen, ettei halua nähdä enää toista kertaa. Sen sanoittaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska ei halua loukata toisen tunteita. Vaikka olen koittanut kovasti ajatella, etten ole vastuussa muiden tunteista (ainakaan kerran tavattujen treffikumppaneiden), niin silti se on joka kerta yhtä hankalaa. Varsinkin jos toiselta tulee viesti, että hän viihtyi ja haluaisi nähdä uudestaan. En ole vieläkään keksinyt tähän sopivaa aina toimivaa tapaa.

Monesti kysyn kavereilta apua, et mitä vastaan ja yleensä palautteena tulee ”mitä jos vaan sanoisit suoraan”. Sittenhän se on tehty, eikä tarvi arpoa, että no ehkä jos ja vielä no kai voidaan nähdä. EI VOIDA. Se pitää sanoa. Olen turvautunut monesti tähän hämyiseen ”kemia” asiaan, joillekin menee perille, toisille ei. Pari kertaa olen sanonut hyvin suoraan, etten viihtynyt treffeillä enkä halua nähdä uudestaan. Vain kerran on yksi ihminen tullut lankoja, ja monia kanavia pitkin.


Tämä on kyllä yhtä vaikeaa miehillekin. Oman kokemukseni (ja empiirisen tutkimuksen lähipiiristä) mukaan suurin osa miehistä ratkaiseen tämän ghostaamalla. Ei vastausta, ei mitään. On meinaan tosi kätevä tapa, vaan erittäin epämiellyttävä näin vastaanottavan osapuolen taholta. Viesti, missä lukee, että ”sori, en halua enää”, toimis mulle ainakin ihan ok. Ja koska itse arvostan suoraa viestintää, koitan toimia itse samoin, vaikka se hankalaa onkin, kuten edellä totesin.


Yhden respectin arvoisen noston haluan tässä tehdä, sillä on olemassa myös fiksuja miehiä! Erään miehen kanssa ehdin kirjoitella noin pari viikkoa ja käydä kerran lounaalla. Sittemmin hän soitti ja kertoi tavanneensa jonkun muun, jonka kanssa haluaa katsoa kortit ensin ja pistää kaiken muun stoppiin. Herranjumala miten avointa ja rehellistä. Se oli paras puhelu tässä deittailumaailman syövereissä, joten kiitos sinulle, jos tätä luet.


2. Kainalokaveria vailla

Joskus yksinäiset illat yllättää. Joskus olis kiva vaan olla kainalossa ja katsoa leffaa. Olla lähellä ja tuntea kosketus. Tai sitten tulee apsivapaat ja tajuat, ettei sulla olekaan mitään suunnitelmaa. Huomaat olevasi yksin kotisohvalla ja kaikki elämän kurjuus kaatuu päälle. Kukaan (mies) ei laita viestiä, et mitä kuuluu. Et ole kenellekään tärkeä eikä kukaan kaipaa sinua vierelle. Thänk gaad mulla on ystäviä, jotka kysyy mitä kuuluu eikä koskaan tarvi siemailla viiniä yksin, ellei halua!!!! Se on valitettava fakta, että seksiseuraa on helpompi saada kuin kainalokaveria. Ihmistä, jonka kanssa vois vaikka kokkailla yhdessä ja nauraa jollekin paskalle sarjalle ilman odotuksia seksistä. Noup.


3. Miksi en kelpaa?

Sitten on tietysti ne, kun itse ihastut vähän enemmän kun toinen. On tapailtu jonkin aikaa ja tehty kivoja juttuja yhdessä, ja tajuat, että tuosta kaverista voisin haluta vähän enemmän – kenties siis jopa parisuhteen. Mutta tajuat aika nopeesti, ettei toinen ole menossa lainkaan samaan suuntaan.


Mä olen onneksi päässyt aika pitkälle yli näistä ”miksi en kelpaa” -fiiliksestä ja todennut, että jos toinen ei ole kiinnostunut, niin antaa olla. Katkeroituminen, toisessa roikkuminen ja menneissä vellominen kun ei auta yhtään mitään. Parisuhde onnistuu varmemmin silloin, kun molemmat ovat alusti asti innostuneita. (Mulla on semmonen seinätaulu muistuttamassa tästä). Toki, olen minäkin sen sydämeni särkenyt ja itkenyt vuolaasti kyyneleitä siksi, etten kelvannut vaan sen tunteen pitää antaa tulla. Se kestää aikansa, viikoista kuukausiin tai vuosiin – mutta lopulta huomaa, että yhtenä aamuna onkin helpompi olla <3 Trust me.


4. Itsenäisyys voimavarana vai parisuhteen esteenä?

Mitä pidempään on sinkku, huomaan myös sen, että koko ajan on yhä vaikeampi kuvitella itseään parisuhteeseen. Kun oppii olemaan itsensä kanssa ja rakastamaan yksinoloa, ei enää kaipaa toista ”korjaamaan itseään” tai tuomaan onnea elämäänsä. Siksi myös rima nousee, eikä ole jonkun kanssa vain siksi, että ”kun nyt on joku”.

Olen niin tottunut hoitamaan kaiken itse, arjen pyörityksestä takan lämmittämiseen ja seinien maalaamiseen, että on tosi outo ajatus, että joutuisi jakamaan arkea tai riitelemään kotitöistä toisen kanssa. Toki ystäväni sanoi hyvin, että sinkkuus opetti sen, ettei oleta esim. toisen siivoavan vaan sitä tekee automaationa itseään varten.

Jos minä vielä joskus parisuhteeseen ryhdyn, niin lähtee sitten kunnolla jalat alta. Vahva, itsenäinen nainen on hankala pala, bonuksena äiti ja yrittäjä. Vaan onneksi en koe olevani puolikas ilman toista, vaan juuri täydellisen onnellinen tässä hetkessä. Minä ja lapset, se riittää.


Joten tsemppiä meille kaikille sinkkuäideille. Kyllä se elämä tarjoaa koko kirjoaan <3 Hyviä ja huonoja hetkiä. Muistetaan kannustaa toisiamme! <3

t. Kati

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page